KIITOS HOAY!

Kirjoitin ensimmäisen kirjoitukseni Rihveliin 10 vuotta sitten täysin tuoreena hallituksen jäsenenä ja silloisena uutena tiedotussihteerinä. Nykyisenä konkarina ja pitkäaikaisena puheenjohtajana, tämä kirjoitus jää – ainakin tällä erää – viimeisekseni.

Näin aloitin 10 vuotta sitten: ”Kyselevät minulta hyväntahtoisesti, että miten se hallitustyö keltanokalle maistuu. Juuri sitä mitä odotinkin, kiitos! Ja mukavaa myös, tuumaan, vaikka uutena tiedotussihteerinä muutaman stressistä valvotun yön olenkin viettänyt Rihveli unissani. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen. Nyt lehti kuitenkin on kädessäsi. Aamen. Iso kiitos toimituskunnalle!”

Mukaillen 10 vuotta myöhemmin, tänään: ”Kyselevät minulta, että miten se maistui 10 vuotta hallitustyötä, mitä se antoi. Juuri sitä mitä odotinkin (paitsi tuhat kertaa enemmän) kiitos! Ja antoisaa myös, vaikka on sitä saanut puheenjohtajana muutaman stressistä valvotun yön viettää ja istua & nuijia tuhansia kokoustunteja. Viimeinen kerta on kuitenkin aina viimeinen. Nyt lehden toimittamisesta vastaavat toiset henkilöt ja silloista lehteä huomattavan paljon uljaampi Rihveli on jälleen lukijansa kädessä. Aamen. Iso kiitos kaikille.”

Maassamme on käsillä, ja edessä, ennen näkemättömän surkea taloudellinen tilanne. Opetuksen (ja kasvatuksen ja koulutuksen) määrärahoja leikataan sekä valtion että kuntien budjeteissa. Yhä niukkenevammilla resursseilla odotetaan saavutettavan yhä parempia oppimistuloksia ja aina vaan pysyttävän Pisa-tutkimusten kärjessä. Opettajien osaamiseen luotetaan, jopa siinä määrin, että luotetaan heidän pitävän koulut pystyssä vaikka taivas romahtaisi. Ja pitäväthän he. Pitäisikö antaa romahtaa? Mitäs jos tehtäisiinkin töitä vain sen verran kuin mistä on sovittu ja mistä maksetaan. Edes useimmiten, tai edes joskus, edes yhden viikon verran.

Viikolla 41 julkaistiin kaupunginjohtaja Pajusen vuoden 2015 talousarvioehdotus, joka on lohdutonta luettavaa. Lasten ja nuorten palveluista leikataan ja opetustoimen rahoitus on pitkästi miinuksella. HOAY on laatinut kannanoton poliittisille päätöksentekijöille ja jo keväällä aloitettu vaikuttamistyö resurssien turvaamiseksi jatkuu uutterana, vaikka kaikki toimintamme ei aina jokaisen rivijäsenen tietoon tulekaan. Edunvalvontavaliokunnan uusi puheenjohtaja kertoo HOAY:n syksyn edunvalvontatoiminnan muusta fokuksesta tarkemmin tässä lehdessä.

Syyskokous valitsee yhdistyksellemme puheenjohtajan jäljellä olevaksi hallituskaudeksi eli vuodeksi 2015. Siirryn töihin OAJ:n toimistoon. Ystävät, HOAY:n jäsenet ja aktiivit. Työ opettajien etujen valvomiseksi jatkuu tinkimättömänä. HOAY:llä on vahva ja uuttera hallitus, huippuhyvät luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut, osaava koulunjohdollinen jaos, kekseliäs Tyhjät tuolit -työryhmä, aktiiviset toimijat pääkaupunkiseudun alueellisessa yhteistyössä, iskukykyinen valtuustoryhmä, tehtäväänsä sitoutuneet yhteysopettajat ja parhaat jäsenet sekä vahvat yhteistyö- ja vaikuttamisverkostot.

Kiitos kaikille! Ennen kaikkea luottamuksesta, oman osaamisenne jakamisesta ja kaikesta siitä, mitä olen saanut teiltä oppia ja kanssanne kokea. Nimien luetteleminen on aina vaarallista kun kiitoksia jaetaan, koska niin, niin moni ansaitsee henkilökohtaisen kiitoksen, mutta jaan niitä sitten kasvokkain. Kaiken kansan luettavaksi on kuitenkin muutama nimi mainittava. Terhi ja Virve, toimistomme ihanat työntekijät, sydämellinen kiitos hyvin tehdystä työstä ja aina niin iloisesta tunnelmasta toimistollamme! Jaana ja Jukka, armoitetut ja superkyvykkäät pääluottamusmiehemme, isoin kiitos, olette parhaita!

Kiitos ja näkemiin,
Laura Nurminen
puheenjohtaja 31.12.2014 asti