Koulumaailma elää suuren muutoksen keskellä. Sähköisten oppimateriaalien sekä tieto- ja viestintätekniikan määrän lisääntyminen muokkaa koulun toimintaympäristöä tavalla, jonka kaikkia ulottuvuuksia emme voi edes aavistaa. Varmaa on kuitenkin se, että tietoteknisten laitteiden kanssa tehtävä työ lisääntyy ja opettajan rooli muuttuu. Tämän kertaisen Rihvelin aiheena on koulun sähköistyvät oppimisympäristöt ja niiden vaikutus opettajan työhön.

Tietotekniikkaa on tuotu helsinkiläisiin kouluihin jo vuosikymmenten ajan. Ensimmäiset Commodoret ja Amigat ilmestyivät opettajien ja oppilaiden ihmeteltäviksi 1980-luvun lopulla. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä koulut liitettiin internetiin ja koneiden määrä lisääntyi. Pari viimeisintä vuotta on kuitenkin ollut nopeimman muutoksen aikaa. Tablettitietokoneiden ja muiden mobiililaitteiden yleistyminen näyttäisi luovan painetta sähköisiin materiaalien käyttöönottoon kaikilla yleissivistävillä kouluasteilla. Parin vuoden päästä alkavat sähköiset ylioppilaskirjoitukset vauhdittavat osaltaan tätä muutosta.

Opettajien kannalta on hienoa, että koulumaailma monipuolistuu ja täydentyy uusilla laitteilla ja ohjelmistoilla, mutta samalla on pidettävä kiinni menetelmällisestä vapaudesta opetuksen toteutuksessa. Koulutuksen järjestäjä päättää opetuksen sisällöstä, mutta opettaja oman työnsä parhaana asiantuntijana päättäköön jatkossakin, millä tavoin hän opetuksensa toteuttaa.

Yksi Suomen pisa-menestystä selittävä tekijä on vuosikymmenten mittainen traditio laadukkaan oppimateriaalin valmistuksessa. Riippumatta siitä, onko oppimateriaali paperille painetussa vai sähköisessä muodossa, oppilaiden etu on, että opettajalla on käytössään laadukkaasti toimitettua oppimateriaalia.

Kustantamojen kannalta sähköisiin materiaaleihin siirtyminen on jossain määrin ongelmallista. Ei ole mitenkään selvä, millainen laitekanta kouluissa on vaikkapa parin vuoden kuluttua. Kattavan sähköisen opetusmateriaalin laatiminen peruskoulua ja lukiota varten Suomen kokoisessa maassa on kustantamoille valtava satsaus. Niiden on oltava varmoja siitä, että tehdyille tuotteille riittää ostajia.

Sähköisten oppimateriaalien valmistamisessa on jossain määrin pyritty käyttämään joukkoistamista, eli on toivottu, että opettajat valmistaisivat pienen määrän sähköistä materiaalia jostain opetussuunnitelman sisällöstä ja näin saatavista osista muodostuisi koko oppisisällön kattava materiaalipankki. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että näin tehtyä materiaalia ei ole toimitettu ja se on laadullisesti ja määrällisesti hyvin sekalaista. Näyttääkin siltä, että kelvollista materiaalia syntyy vain siten, että joku ottaa toimituksellisen vastuun materiaalin valmiiksi saattamisesta.

Sähköisiä materiaaleja tuotettaessa tai käytettäessä tekijänoikeuksiin liittyy kaksi suurta hankaluutta. Toisaalta opettajia yritetään saada tekemään sisältöä sähköisiin materiaaleihin siten, että he samalla luopuvat tekijänoikeuksistaan. Toisaalta Suomen tekijänoikeuslaki rajoittaa netistä löytyvän materiaalin hyödyntämistä osana opetusta.

Kaikista toimintaympäristön muutoksista huolimatta opettajan merkitys lasten ja nuorten kasvattajana ja sivistäjänä on tärkeä. Sähköisten oppimisympäristöjen tavoitteena ei saa olla oppimisen viihteellistäminen, vaan opiskelun ja oppimisen on jatkossakin olla tavoitteellista ja tarkoituksenmukaista.

Helsingin kaupunki on tarjonnut runsaasti tietoteknisiä resursseja opettajien ja oppilaiden käyttöön. Fronter, Google Drive, Office 365 for education ja Wilma ovat mahdollistaneet uudenlaisia työtapoja ja viestintämahdollisuuksia. Kouluihin on asennettu langattomat verkot, jotka mahdollistavat miniläppäreiden ja tablettitietokoneiden joustavan käytön. Hienoa tässä on se, että opettajalla on ollut mahdollista valita itselleen ja oppilailleen parhaiten sopivat työvälineet. Helsinki on panostanut vahvasti myös opettajien tietoteknisten valmiuksien täydennyskoulutukseen.

Opettajat haluavat sähköisiä oppimateriaaleja opetuksensa tueksi. Oppimisympäristöjen on kuitenkin oltava helppokäyttöisiä ja sisällöltään koherentteja. Laitteistojen, ohjelmistojen ja opettajien valmiuksien ollessa kohdallaan huomio voidaan suunnata tekniikan sijaan opiskeltaviin sisältöihin. Toimiva teknologia osaavissa käsissä tuottaa iloa oppimiseen.

Timo Saavalainen
päätoimittaja