Sopimuspohja piirtää pelisääntöjä oman kännykän käytölle

- HOAY
Huoltajien kanssa on viisasta tehdä sopimus oppilaan oman mobiililaitteen käytöstä opetuksessa, jotta pelisäännöt ovat kaikille selvät.
Perusopetuksen uudessa opsissa sanotaan, että oppilaiden omia tietoteknisiä laitteita voidaan käyttää oppimisen tukena huoltajien kanssa sovittavilla tavoilla.
– Tähän asti käytäntö omien laitteiden käytön osalta on ollut kirjavaa, mutta uusi ops edellyttää siis sopimista asiasta. Siksi OAJ on laatinut Suomen Kuntaliiton ja Opetushallituksen kanssa yhdessä mallipohjan huoltajilta hankittavaa suostumusta varten, kertoo OAJ:n lakimies Sanna Haanpää.
Mallisopimus auttaa luomaan pelisäännöt
Mallisopimusta voi käyttää paperiversiona, tai sen voi kopioida sähköiselle alustalle. Sopimus voidaan Haanpään mukaan toteuttaa muillakin tavoin, mutta mallista käy ilmi, mihin seikkoihin asiassa kannattaa kiinnittää huomiota.
– Esimerkiksi koulu ei korvaa rikkoutunutta laitetta, jos oppilas pudottaa kännykän ja se menee rikki, Haanpää huomauttaa.
Lähtökohtana on, että perusopetus ja sen vaatimat työvälineet ovat oppilaalle maksuttomia.
– Koska oppilailla kuitenkin omia paljon esimerkiksi älypuhelimia, OAJ:n mielestä olisi järkevää, että niitä hyödynnetään myös opetuksessa, Haanpää sanoo ja muistuttaa, että omien laitteiden käyttö on aina vapaaehtoista ja koululla pitää olla tarjota vaihtoehto heille, jotka eivät käytä omia laitteitaan.
Sopimuksessa korostetaan, että omaa laitetta voidaan koulussa käyttää opetuksessa silloin, kun opettaja on antanut siihen luvan.
– Entiseen tapaan kännykän käyttö voidaan kieltää, mikäli sillä häiritään opetusta.

Lataa sopimuspohja täältä.